torstaina, kesäkuuta 23, 2005

Ihan vaan varmuuden vuoksi

Pikku-veli pääsi kouluun. Taas. Broidi on sellainen häslääjä, että ette arvaakkaan, mutta aina se tulee ja yllättää puun takaa. Oikein ärsyttää miten jokut ovat noin pelottomia suurten muutoksien edessä. Mulla on vieläkin useita suunnitelmia tulevaisuudelle, teen vaan vaihtoehtojen ja riskien punnitsemisen niin tarkkaan, ettei toimeen tartuta ihan noin vaan (toisin kuin veljeni joka ei tuota vaivaa katso tarpeelliseksi nähdä!). Pyrin siihen, että suunnitelmat ovat aukottomia ja riskit minimoitu. Spontaanien mahdollisuuksien auetessa juoksenkin yleensä karkuun ja vaativimpien uusien asioiden eteen joudun pakottaa itseni. On se kumma mikä tekee ihmisen niin varovaiseksi. Noh, veljeni on ainakin rohkea ja fiksu kaveri. Sisko on ylpeä.

Serkkuni sanoi mulle (vaihto-oppilas ajatuksesta) seuraavasti: "Menisit vaan ns. pää edellä puskaan ja miettisit sitten vasta miten pääset sieltä pois. Kaiken ei tarvitse olla satavarmaa!". Mutta onko toikaan nyt ihan fiksua?

Toisaalta sitähän miessuhteetkin ovat. Riskinottoa. Ehkä siinä piileekin syy, miksi aina vältyn niiltä. Suhteet ovat erittäin riskialttiita, eikä mitenkään voi etukäteen tietää jääkö kulutetulta ajalta mitään lopulta käteen. Eihän sitä alussa edes tunne kunnolla ihmistä! Pahimmassa tapauksessa jäljellä jää kaksi särkynyttä sydäntä tai vaan menetettyä aikaa, jolloin ei voi muuta kuin pohtia koko homman alkuperäistä tarkoitusta. Häpeäkseni voin tunnustaa, etten vielä kertaakaan ole ollut miessuhteessa, jolloin en jonnekkin olisi piilottanut "just-in-case-laskuvarjoa". Sydänsuruilta en ole välttynyt, mutta "laskuvarjoni" takia olen todennäköisesti päässyt vähän vähemmällä. Ikäänkuin pitäisin aina herkimmän osan sydämestäni pois pelistä. Ihan vaan varmuuden vuoksi.

2 Comments:

At 23.6.05, Blogger Näkymätön tyttö said...

Todella varovaisena ihmisenä (aloitin oman vaihto-opiskeluni suunnittelun varmaan kahta vuotta ennen lähtöä) täytyy sanoa että vaihto-opiskelu ei sittenkään ole niin iso juttu. Itse lohdutauduin sillä että jos jotkut tuttuni selvisivät niin kyllä minäkin, minä voin lohduttaa muita sillä että jos minä selviän niin melkein kuka tahansa muukin. Ja pois pääsee aina jos on ihan kamalaa.

 
At 23.6.05, Blogger Lz said...

No hitto, pitäisiköhän sitä sitten.. vähän pelottaa! Vielä olisi yksi vuosi aikaa. Ruotsin kieltä haluaisin kyllä hioa.. :/

 

Lähetä kommentti

<< Home