tiistaina, kesäkuuta 28, 2005

Kutsumaton vieras

Olin hörppimässä teetä serkun luona muutama tunti sitten. Läpätettiin niitä näitä ja syötiin ihan järkyttävän hyvää sipuli-fetapiirakkaa. Yhdentoista aikaan ajattelin, että nyt alkaisi olla hyvä aika lähteä kotiin, ottaen huomioon, että herätys on taas kuudelta.

Juuri kun olin kaivamassa koti-ovella avaimia jostain laukun pohjalta, puhelin soi. Serkku huusi luuriin että nyt sun on Pakko tulla takaisin! Kerkesin hetken miettiä mitä, että mitä helvettiä se flippaa, kunnes kertoi, että on nähnyt kotonaan kutsumattoman vieraan. Ponkasin juoksujalkaa samaa tietä takaisin mitä olin tullutkin, ihmetellen ettei musta voisi olla suurta apua.

Serkku-parka oli katsonut muina miehinä töllöä, kun oli nähnyt jotain vilahtavan lattian poikki tietokoneen alle. Saapuessani paikalle pidimme yhteisen paniikkipalaverin, jonka jälkeen soitettiin vielä kolmas serkku vahvistukseksi jahtiin. Kyseessä oli hiiri. Pete oli todennäköisin lähellä asuvista, joka oli vielä hereillä, eikä täysi mammari.

Ennenkuin back-up saapui paikalle, olimme saaneet kirjojen avulla pikku-kaveri saarrettua. Hiirijahti kesti noin kaksi hikistä ja paniikinomaista tuntia, ja kuinka ollakkaan, Peten kanssa saimme (erinäisillä apuvälineillä) ryökäle kiikkiin. Ansku seisoi tuolilla, turvallisesti kaukana lähitaistelusta.

Fiilis oli kuin voittajan, kun hörökorva oli vangittu vanhaan kurkkupurkkiin! Huomenna saa talonyhtiö varmasti vihaisen puhelun...

Apuvälineet (MacGyver -matskua):

- kirjahyllyllinen kirjoja
- mini katiska
- kahdet korkeavarrelliset kengät
- tiskihanskat
- tietokoneen johto
- lasipurkki
- salaattipihdit
- tuoli
- tyhjä suklaakonvehtirasia

6 Comments:

At 28.6.05, Anonymous Big D said...

Nyt taidetaan satuilla. Ei tolleen tehdä kuin leffoissa :D

 
At 28.6.05, Anonymous Anonyymi said...

Voin oikein hyvin kuvitella teidät hommissa :) Varsinkin Anskun tuolilla jakelemassa hyviä ohjeita. :D Hyvä tytöt! Girl power! Mä kuolen nauruun!!!!!

T:T

 
At 28.6.05, Blogger Lz said...

En varmana satuile!! Totta se on! :)

 
At 28.6.05, Anonymous ansku said...

Kyllä. Myönnän seisseeni en tuolilla vaan sohvalla tarpeeksi kaukana äksönistä. Friikkasin jo sen hiirulaisen nähdessäni niin pahasti että oisin kuitenkin mokannut saalistamisen pelästymällä joka ikistä rasahdusta.
Eli kiitosta vaan serkut rakkaat että voin ensi yönkin nukkua rauhassa! (toivottavasti hiiri ei unohtanut mitään ja palaa tänään hakemaan sitä jotain takasin...)

 
At 28.6.05, Anonymous Sinkkumiehen maailma said...

Hehe, en sano mitään. Porukoiden mökillä dokailtiin joskus kaverin kanssa ja keittiöstä kuului ihmeellistä rapinaa. Hiirulainenhan se sieltä vilkuili. Pienet metsähiirethän ovat ihQ söpöjä.

Kuulostaa kieltämättä aika kliseiseltä että nainen kirkuu tuolilla paniikissa ja pitää soittaa mies paikalle pyydystämään hiiri :P

 
At 28.6.05, Blogger Lz said...

Juu, voin kertoa että hiiret ovat söpöjä lemmikkeinä, mutta noin kutsumattomina vieraina ei niinkään. Tuli mullekkin kylmät väreet pelkästä ajatuksesta että itse hengailisin kotona ja yhtäkkiä huomaisin etten ole sittenkään yksin!

 

Lähetä kommentti

<< Home