tiistaina, kesäkuuta 21, 2005

Sosiaalipornoa, vai eikö sittenkään?

Juttelin viikonloppuna ystäväni kanssa kirjoittamisesta, blogitekstin muokkaamisesta ja sensuroimisesta, sekä kaikesta muusta yleismaailmallisesta. Sanoin, etten enää viitsisi kirjoittaa miehistä ja välillä jopa tylsistyttävästä sinkkuelämästäni. Tuloksena ei olisi muuta kuin omasta mielestä tyhjänpäiväistä pohdintaa, sekä naisille tyypillistä spekulointia. Uutta sanottavaa aiheesta keksii aina, mutta näillä keinoilla miesten metsästämisessä ei kuitenkaan edisty, eikä aihe jaksa ikuisuuksia kiinnostaa. Ainoa hyöty saattaisi olla jonkun näköinen vertaistuki vastaavassa tilassa oleville ihmisille.

Toisaalta, miksi pitäisi miettiä mitä kirjoittaa vain sen pohjalta, mikä saattaisi lukijoita nyt kiinnostaa? Tässä osoitteessahan on kyse musta ja mun elämästä. Ja kuka tahansa ketä se ei kiinnosta, saa surffailla mun puolesta vaikkapa e-bay:hin ostoksille! Tämän pohjalta jatkan sittenkin itseppäisesti kirjoittamista miehistä ja niistä asioista jotka sattuvat päätäni askarruttaa. En siis ajattele kirjoittaessani lukeeko äitini, ystäväni tuleva anoppi, naapurin kyttäri vai lukeeko kukaan tekstiäni, vaan pyrin pitämään sen ainutlaatuisena ja puhtaana sille vahingollisilta vaikutuksilta.

Siispä.. Jos ystävät alkaa kehottelemaan vihdoin tekemään jotain ei toivotun-sinkkuelämän päättymiseksi, onko joku virstanpylväs saavutettu heidänkin silmissä? Kun henkilö itse on juuri löytänyt rakkaansa kesäyöstä, tekisi mieli keksiä nopeasti joku ponteva sutkautus hänen lottovoiton kaltaisesta, satunnaisesta tuurista. Jos itse joutuisin tällaiseen tilanteeseen, mistä ystäväni kertoi, hymyilisin vaan nätisti vastaukseksi. Todellisuudessa olisin vetänyt pinnat ja jurnuttaisin kateellisena hiljaa mielessäni, sen sijaan että kysyisin onko hänellä todella tiedossa joku ihmeellinen oikotie onneen. (Onneksi en vielä ole ihan ainoa sinkku kaveripiirissä!)

Olen lukenut muutamia blogeja, joissa naiset puhuvat sinkkuelämästään. Epäilyttävintä onkin, että toisin kuin he, en voi mielestäni pitää sinkkuuteeni syynä rumaa ulkonäköä, lihavuutta, neitsyyttä tai asosiaalisuutta. Syynä onkin ilmeisesti jo aivan muu epäkohta, mitä en itse ole vielä hiffannutkaan itsestäni? Miten asia muuten selittyisi, muulla kun epäkohdalla? Ehkä pitäisi ruveta harrastamaan seksiä kuten miehet, hauskan pitämistä ilman tunteita.
Tai ehkä ei sittenkään, yhden illan jutut eivät ole koskaan olleet mua varten. Eikä se itseasiassa toisi edes lähemmäs ratkaisua, kun haluaisin oman kultaisen, kenen kainaloon käpertyä kiireiden jälkeen ja kenen kanssa nauttia edes yö yhteisestä ajasta. Toisaalta syynä saattakin olla juuri nuo kiireet. Kuka jaksaa pitää yllä suhdetta tyttöön, joka viilettää tuulispäänä ympäri kaupunkia päivästä toiseen?

Voin vain kuvitella kuinka onnellinen ihminen on löytäessään unelmien miehen/naisen. Kun tämä osuu omalle kohdalleni, annan onneni myös näkyä! Toivottavasti en kuitenkaan yhtä lapsellisella tavalla kun voittaessani ristiseiska-matsin mökillä, jolloin voittoa täytyi lällätellä kavereiden ärsyttämiseksi vähintään kolme tuntia pelin jälkeen. Milloin sitä kasvaa aikuiseksi? Saattaisi olla jo aika ruveta jo vaatimaan itseltä jonkin näköistä kypsyyttä. Vaikka rakkaus- ja ihmissuhteet eivät ole verrattavissa mihinkään kilpailuun, muistuttavat ne mielestäni kuitenkin jonkinmoista peliä. Minkäs sitä tyttö luonteellensa mahtaa?

2 Comments:

At 21.6.05, Anonymous Anonyymi said...

Et ole joko tavannut oikeita miehiä (tm) tai olet varmaan tietämättäsi tavannutkin, muttet ole päässyt keskusteluväleihin.

Tämä ystävällisenä vinkkinä tuohon yleistämiseen miehistä, seksistä ja tunteista. Girl, you've got a lot to learn.

Iloksesi voin kertoa, että tulet pitämään siitä, mitä löydät sitten, kun kohdalle osuu.

 
At 22.6.05, Blogger Lz said...

In you I trust, ainakin mitä tulee viimeiseen kappaleeseen. :)

 

Lähetä kommentti

<< Home