maanantaina, elokuuta 08, 2005

Night of horrors

Karseeta! -oli aamun ensimmäinen sanani/huutoni kun avasin silmät. Eilen oli Veeran ja Jannen tuparit. Oma tunnelma indeksini nousi lupaavasti ja tasan tarkkaan siihen asti kunnes päätin lähteä stadiin ja jättää nuo loistokemut taakseni. Kuka olisi arvannut että tällä kertaa olisi ollut parempi jäädä Torpparinmäkeen ja unohtaa baarit?

Olin pitkästä aikaa tälläytynyt huolella ystäväni juhliin, ainoastaan todetakseni että tupareista baarin lähtiessä vettä tuli kuin aisaa, sateenvarjosta ei ollut tieoakaan, eikä bussipysäkki ollut tarpeeksi lähellä säästyäkseni armottomilta vesipisaroilta.
Baariin saapuessani päivällä kauniiksi kiharretut hiukseni olivat litimärät ja piikkisuorana selkää pitkin, bileet eivät vastanneet odotuksia ja muhun iski taas tuo ennelta arvaamaton epävarmuus. Tapasin suunnitellusti Samanthan (the sex goddess) joka oli -mulle epäselväksi jääneestä syystä- älytön kiukkupussi.
Jätettyäni takkini narikkaan ja tiskillä käytyäni, kipitin liukkailla ja märillä koroilla naistenvessaan ja vedin -ei niin tyylikkäästi- lipat pitkissä portaissa. Drinkistäni loiskahti puolet lahkeilleni, enkä välttynyt huomiolta. Lz, chic!

Prkl, olisi tehnyt mieli jäädä itkemään naistenhuoneeseen. Ajatuskin Martinin ja mun alustavista suunnitelmista törmätä Helsingin yössä pelotti mielessä. Kaikista illan vastoinkäymisistä on turha edes kirjoittaa koska en halua tuota aamuista vahvaa v*tutusta takaisin. Mutta olette varmaan saaneet jo kuvan surkeasta illastani.

Luulenpa että mun ja Martinin juttu jotenkin kuivuu kokoon. On vaan sellainen tunne! Toisaalta ei tää tule yllätyksenä, näin nää mieskuviot on mun kohdalla aina menneetkin. Ditch him! -karjui Annika mulle eilen baarissa. Mikä se on mulle antamaan vinkkejä, vois ite yrittää käyttäytyä vähän enemmän kuin seurusteleva.

Herättyäni tänä aamuna muistellen edellistä iltaa, mun oli pakko tuhlaa muistikuvien aiheuttama agressio johonkin. Noin sekuntin murto-osassa päätin lampsia Kumpulaan maauimalaan. Drinksuttelemisen aiheuttama takykardia rajoitti nopeuttani altaassa, mutta sain tehokkaasti tunnissa uuvutettua itseni sellaiseen tilaan, etten yksinkertaisesti jaksanut kantaa enää murhetta mönkään mennystä illasta. Se etten törmännyt deittiini eilen, oli kyllä Luojan lykky. Onni onnettomuudessa tälläkin kertaa, vaikka eilinen ilta on virallisesti mun vuoden -05 hirvein.

3 Comments:

At 8.8.05, Blogger Schizo-Janne said...

Oppitunti mestarilta. Kesällä. Kanna aina - siis ihan aina - veskassa sateenvarjoa. Jos sellaista pieneen kokoon menevää sateenvarjoa ei ole, niin käy ostamassa sellainen välittömästi huomenna ja laita se välittömästi se ostamisen jälkeen veskaan. Sen paikka on sitten siellä ... forever!!

Tai sitten ota mukaan aina joku, jolla on sateenvarjo. Edellinen kikka on kuitenkin helpompi ja varmempi. Jälkimmäinen taas tyylikkäämpää. Päätä itse kumpaa lähdet noudattamaan ... ;-)

 
At 8.8.05, Anonymous Anonyymi said...

Tervas!

Noita epäonnisia iltoja tulee aina toisinaan vastaan... turhaan niitä kuitenkaan murehdit. On sitten huomattavasti kivempaa kivoina iltoina, kun tietää mihin voi verrata:)

Ja hei... kyllähän noita Martinin kaltasia juttuja tulee ja menee... kyllä se oikea sitten joskus vastaan tulee ja voi muuten kolahtaa kovaa... hah:)

Terveisin
Eugenia

 
At 8.8.05, Anonymous Visukinttu-Jarkko said...

Nii just. Miehiä tulee ja menee. No worries!

 

Lähetä kommentti

<< Home